SVERGIE <3

Du gamla, Du fria, Du fjällhöga nord
Du tysta, Du glädjerika sköna!
Jag hälsar Dig, vänaste land uppå jord,
Din sol, Din himmel, Dina ängder gröna.
Din sol, Din himmel, Dina ängder gröna.

Du tronar på minnen från fornstora dar,
då ärat Ditt namn flög över jorden.
Jag vet att Du är och Du blir vad du var.
Ja, jag vill leva jag vill dö i Norden.
Ja, jag vill leva jag vill dö i Norden.

Jag städs vill dig tjäna mitt älskade land,
din trohet till döden vill jag svära.
Din rätt, skall jag värna, med håg och med hand,
din fana, högt den bragderika bära.
din fana, högt den bragderika bära.

Med Gud skall jag kämpa, för hem och för härd,
för Sverige, den kära fosterjorden.
Jag byter Dig ej, mot allt i en värld
Nej, jag vill leva jag vill dö i Norden.
Nej, jag vill leva jag vill dö i Norden.

Suomi Suomi



Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

soi, sana kultainen.

Ei laaksoa, ei kukkulaa,

ei vettä, rantaa rakkaampaa,

kuin kotimaa tää pohjoinen,

maa kallis isien.



On maamme köyhä, siksi jää,

jos kultaa kaivannet.

Sen vieras kyllä hylkäjää,

mut meille kallein maa on tää,

sen salot, saaret, manteret

ne meist on kultaiset.



Ovatpa meille rakkahat

koskemme kuohuineen,

ikuisten honkain huminat,

täht´yömme, kesät kirkkahat,

kaikk´kuvineen ja lauluineen

mi painui sydämeen.



Täss auroin, miekoin, miettehin

isämme sotivat,

kum päivä piili pilvihin

tai loisti onnen paistehin,

täss Suomen kansan vaikeimmat

he vaivat kokivat.



Tään kansan taistelut ken voi

ne kertoella, ken?

Kun sota laaksoissamme soi,

ja halla näläntuskan toi,

ken mittasi sen hurmehen

ja kärsimykset sen?



Täss on sen veri virrannut

hyväksi meidänkin,

täss iloaan on nauttinut

ja murheitansa huokaillut

se kansa, jolle muinaisin

kuormamme pantihin.



Tääll´olo meill on verraton

ja kaikki suotuisaa,

vaikk onni mikä tulkohon,

maa isänmaa se meillä on.

Mi maailmass on armaampaa

ja mikä kallimpaa?



Ja tässä, täss´ on tämä maa,

sen näkee silmämme.

me kättä voimme ojentaa

ja vettä rantaa osoittaa

ja sanoa: kas tuoss´ on se,

maa armas isäimme.



Jos loistoon meitä saatettais

vaikk´ kultapilvihin,

mis itkien ei huoattais,

vaan tärkein riemun sielu sais,

ois tähän köyhään kotihin

haluamme kuitenkin.



Totuuden, runon kotimaa

maa tuhatjärvinen

miss´ elämämme suojan saa,

sa muistojen, sa toivon maa,

ain ollos, onnees tyytyen,

vapaa ja iloinen.



Sun kukoistukses kuorestaan

se kerran puhkeaa,

viel lempemme saa hehkullaan

sun toivos, riemus nousemaan,

ja kerran, laulus synnyinmaa

korkeemman kaiun saa.